Blog

Tiedote: Surma hiihti -albumi vie pohjoiskarjalaisille soille ja metsiin

Hurja Hallan omaehtoisessa musiikissa soi kansanperinne.
Uusi albumi pohjautuu vahvasti loitsuihin sekä ihmisen ja luonnon suhteeseen.
Niihin johdattavat niin Teeren tanssi, Virvatuli kuin Tuonen neito.

Kuva: Karoliina Gavrilov

Joensuulainen kansanmusiikkiyhtye Hurja Halla julkaisee toisen albuminsa Surma hiihti 25. kesäkuuta 2025. Liisa Haapasen (oik.), Janne Ojajärven ja Eve Pietarisen muodostama yhtye inspiroituu luonnosta ja myyteistä.

Hurja Hallan jäsenet ovat kotoisin Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta, ja yhtye tuo kotiseutujaan esille ja kuultavaksi uuden musiikkinsa myötä. Albumilla vahvasti mukana oleva loitsuperinne yhdistää yhtyeen jäsenten pohjoiskarjalaiset ja -savolaiset juuret. Uusi albumi tutustuttaakin kuulijoitaan kansanperinteeseen liikkuen erityisesti pohjoiskarjalaisilla soilla ja metsissä.

Yhtye haluaa esittää kappaleita myös alueilla, joista ne on kerätty, pääosin 1800-luvulta. Esimerkiksi albumin nimikkokappaleen, Surma hiihti, pohjalta löytyy toisinto Kiihtelysvaarasta, joka on nykyisin osa Joensuuta. Se on kerätty Kaisa Liisa Lappalaiselta 1800-luvun lopulla, jonka eeppisen runon teemaan ja otsikkoon Ojajärvi on kirjoittanut lisää, vieden sitä edemmäs aina nykypäivän maailmanlopun tunnelmiin.

Surma hiihti -albumin teemana on laajemmin ihmisen ja luonnon suhde maapallolla. Karhu on saanut oman kappaleensa suojelullisesta näkökulmasta. Otsoseni ainoiseni on syntynyt Haapasen mietteistä ja turhautumisesta vuonna 2021. Silloin Pohjois-Karjalassa, Enossa emokarhu astui pienpetorautoihin, ja karhusta tehtiin lopettamispäätös. Vastaavia tapauksia on muitakin. Karhu-teema onkin puhututtanut ihmisiä kauan; Savosta on löytynyt jo 1700-luvulta loitsuja karhulta suojautumiseen ja teema on tunnettu muuallakin Suomessa sekä Karjalassa.

Hurja Hallalle on leimallista uniikki instrumentaatio ja sävelkieli, joissa kuuluu niinikään perinne, muun muassa munniharpu, pitkähuilu ja puusarvi Ojajärven soittamina. Haapasen instrumentti on kansanmusiikissa harvinaisempi sello, mutta sitäkin on käytetty jo ainakin 1900-luvun alusta. Instrumentaation täydentää Pietarisen perkussiot, ja Hurja Hallan kaikki jäsenet laulavat. Sävellykset ovat pääosin jälleen yhtyeen omia, ja kaikki jäsenet osallistuvat myös sävellystyöhön, joka inspiroituu niinikään loitsuperinteestä ja erilaisista uskomuksista. Uudella albumilla kuullaan enemmän lauluja kuin debyyttialbumilla.

Hurja Halla on toiminut vuodesta 2019 saakka, ja on sen jälkeen esiintynyt lukuisilla kansanmusiikkifestivaaleilla ja konserteissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yhtyeen debyyttialbumi (Riitti 2022) sai hyvän vastaanoton sekä radiosoittoa ympäri Eurooppaa.

Hurja Halla
Liisa Haapanen – sello, munniharppu, laulu
Janne Ojajärvi – munniharput, pitkähuilut, puusarvi, huuliharput, tinapillit, laulu
Eve Pietarinen – perkussiot, laulu

Surma hiihti -albumi
Teeren tanssi | 3:11
Otsoseni ainoiseni | 4:43
Surma hiihti | 3:25
Tuonen neito | 3:36
Pakkanen puhurin poika | 3:46
Suohiisi | 3:55
Metsän tytär | 3:36
Virvatuli | 6:49
Pirun polska | 3:04
Lintukoto | 5:32

Miksaus: Vesa Laasanen
Masterointi: Jarno Alho / Alho Audio

Albumi on saanut rahoitusta Joensuun kaupungilta ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Karjalan alueelta

Surma hiihti on osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiäänitesarjaa

Albumijulkaisukonsertti 25.6. Botania, Joensuu

-lipunmyynti ja lisätiedot Botanian nettisivuilla

Kulttuuri itää -kiertueella yhtye esittää pääosin uuden albuminsa ohjelmistoa, kiertueen konsertteihin on vapaa pääsy

27.6. Manttu, Tervo
28.6. Asin lava, Vesanto
30.6. Partalan kuninkaankartano, Juva
18.7. Pielisen museo, Lieksa

Kulttuuri Itää -kiertueen mahdollistaa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kulttuuri Itää -kehittämistehtävä

lisätietoja & keikkamyynti
Janne Ojajärvi
+358503229570
hurjahalla@gmail.com
http://www.hurjahalla.com

tiedotus
pihla folk / Mari Pääkkönen
+358503909794
mari@pihlafolk.com

Second album ”Surma hiihti” available for pre-order

You can now pre-order Hurja Halla’s second album, to be released in June 2025. By doing so, you also support the costs incurred and arising from the CD’s mastering and production.

Pre-order here: http://mesenaatti.me/3784

Hurja Halla touring in Germany 7.-12.9.2024

Hurja Halla duo will be touring in Germany between 7th and 12th September. Hurja Halla will have concerts in following venues:

September 12, Europäisches Hansemuseum, Lübeck, Germany

September 11, Stadtteilzentrum Lister Turm, Hannover, Germany

September 10, Evangelische Kirchengemeinde, Mehringen, Germany

September 9, Mocky’s Backstage, Hof, Germany

September 8, Joes Jazz Scheune, Horrweiler, Germany

September 7, Kreuzkirche, Bonn, Germany

Hurja Hallan showcase-keikasta pätkiä Yle Radio 1:ltä

Yle Radio 1 soitti neljä kappaletta Hurja Hallan showcase-keikalta Kaustinen Folk Music Festivaalilla 12.7.2023.

”Suorassa lähetyksessä Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilta kuullaan tuoreita äänityksiä kesäisistä konserteista. Uuden sukupolven tulokkaat Hurja Halla, Polenta ja Pelkkä Poutanen uudistavat perinnettä.”

Ohjelma tuli ulos 13.7.2023.

Ohjelmassa soitettiin Hurja Hallan kappaleet Hurja Halla, Rommi, Pakkanen ja Suohiisi.

Hurja Halla hurmasi Tuupovaarassa

”Nykykansanmusiikki veti Tuupovaarassa Ullakon yläkerran täpötäyteen kuulijoita. Harvoin saa todistaa jonoksi asti kertyvää joukkoa kulttuurille ja käsityölle omistetun talon ulkoportailla, mutta niin kävi nyt. Konserttiin tulivat paitsi kaikki Tuupovaaran alakoulun oppilaat myös päiväkodin lapset pienimpiä myöten. Vaikka esitys oli epätavalliseen aikaan ani varhain aamulla, oli aikuistakin yleisöä löytänyt paikalle kiitettävän runsaasti”. Pogostan sanomat 27.4.2023.

Hurja Halla duo announced as Tallinn Music Week 2023 official showcase artist

”Dedicated to the International Decade of Indigenous Languages, the Fenno-Ugria night reveals the charm of the musical heritage of Finno-Ugric peoples. Rooted in tradition, these musicians create connections between the past and the present through vivid rhythms and captivating improvisations.


The night showcases internationally acclaimed Estonian artists like singer-songwriter @marikalkun and zither stylists @duoruut, as well as folktronica ensemble @tinturamusic. Songs and stories about the fusion of the Livonians and the Baltic tribes are presented by Latvian TKP; from Finland comes the contemporary folksters @hurjahalla and from Hungary @zajnalmusic whose music is the imprint of all the cultural impressions around them.”

Super happy to be part of Tallinn Music Week 2023
✨✨

Hurja Halla trio has been chosen to play as a showcase band in Kaustinen Folk Music Festival 2023

“A distinctive contemporary folk music band from Joensuu, whose unprejudiced music is inspired by the nature and myths of the north. The band’s repertoire consists of original songs with moods ranging from wistful to trance-like, and ethnic wind instruments, cello, percussion and the sound of the human voice take the listener on a journey to the northern forests.”

Hurja Halla trio is an official showcase band of Kaustinen Folk Music Festival 2023 with brilliant Pelkkä Poutanen and Polenta. Can’t wait this! 😀

Hurja Halla’s Riitti music awarded as best music video in Japan and in South Korea

Riitti music video (dir. Liisa Haapanen) is awarded as best music video in two music film festivals: Japan International Film Festival and Seoul Internation Short Film Festival. Hurja Halla is super honored!

Congratulations to director & musician Liisa Haapanen, actress Heli Lyytikäinen, cinematographer Saara Karttunen and musician Janne Ojajärvi!

Kansainvälisillä festivaaleilla palkittu joensuulainen Hurja Halla -duo yhdistää kansanmusiikissa harvinaisen sellon puhallinsoittimiin – ”Näen musiikin kuvina, tunnelmina ja tarinoina”, Liisa Haapanen sanoo (Karjalainen, 26.10.2022)

Joensuu based newspaper Karjalainen interviewed the members of Hurja Halla. Janne Ojajärvi and Liisa Haapanen discussed about their composition methods, instrumentation and about the music video Riitti.

The full article (in Finnish) can be found here: https://www.karjalainen.fi/kulttuuri/kansainv%C3%A4lisill%C3%A4-festivaaleilla-palkittu-joensuulainen-hurja-halla-duo-yhdist%C3%A4%C3%A4-kansanmusiikissa-harvinaisen-sellon-puhallinsoittimiin-n%C3%A4en-musiikin-kuvina-tunnelmina-ja-tarinoina-liisa-haapanen-sanoo

Hurja Halla’s music video Riitti is an official selection of Japan International Film Festival

Hurja Halla’s music video Riitti (dir. Liisa Haapanen) was chosen to be part of Japan International Film Festival (October 2022 edition). The music video was screened as part of the online screening of the festival.

The music video Riitti has been traveling to various music video festivals abroad.

Photo: Liisa Haapanen & Saara Karttunen

Video team:

Directed, produced and edited: Liisa Haapanen

Cinematography: Saara Karttunen

Script: Liisa Haapanen and Saara Karttunen

Actress: Heli Lyytikäinen

Hurja Halla is an official selection of Global Music Match 2022!

Hurja Halla is chosen to be part of Global Music Match 2022. Music Finland chose Hurja Halla to be part of this project. World largest musical collaboration amongst world and folk musicians will take place until the end of December.

GMM is a network to promote artists in new territories, develop social media skills and interaction, grow audiences and connect musicians globally.